Taideteosten valokuvaus alkoi maassamme 1840-luvulla, hyvin pian tekniikan tänne kotiuduttua. Varhaisimmat varmasti ajoitettavat esimerkit ovat kuitenkin 1860-luvun alusta. Kuvaajat olivat melkein kaikki ulkomaalaistaustaisia.
Vuonna 1862 Helsingissä toimiva tanskalaissyntyinen Petter Christoffer Liebert julkaisi valokuvasalkun Fotografier af Finska Målares Taflor jemte en kort text ensiosan, jossa oli neljä kuvaa tuoreista senaikaisista kotimaisista maalauksista. Julkaisun kaksi muuta osaa ilmestyivät 1864 ja 1865, ensiosa 1863 myös suomeksi nimellä Valokirjaus-Kuvia Suomalaisten maalarien tauluista. Tämä oli samalla ensimmäinen suomenkielinen kuvataidejulkaisu maassamme. Suomen Taideyhdistyksen toimintaan kyseinen julkaisu liittyy monellakin tavoin, sillä osa julkaisun teoksista kuului yhdistyksen kokoelmiin, ja kuvasalkkuja hankittiin muun muassa yhdistyksen jokavuotisten arpajaisten voitoiksi. Julkaisu kuuluu edelleenkin Kansallisgallerian arkiston valokuvakokoelmiin.
Valokuvan arvostusta kuvaa hyvin se, että tuohon aikaan kuvat eivät olleet dokumentteja, vaan taideteoksia, joita esiteltiin muun taiteen rinnalla taidenäyttelyissä. Vasta 1800-luvun lopulla arvotuksessa alkoi korostua dokumenttinäkemys, kuva taideteoksen luotettavana kopiona.
Muutamia muitakin aidoin valokuvin kuvitettuja kuvasalkkuja ilmestyi Suomessa seuraavina vuosikymmeninä. Toisaalta suomalaisella kuvataiteella oli mahdollisuus tulla valokuvatuksi myös ulkomailla. Muissa maissa työskentelevien taiteilijoidemme teoksia kuvattiin varmennetusti ainakin 1850-luvulla, hyvin todennäköisesti aiemminkin.
1800-luvun taideteosvalokuvauksen voidaan havaita keskittyneen selkeästi ajan uusimman kotimaisen taiteen esittelyyn. Kuvaajina olivat yksityiset kaupalliset valokuvaajat, joiden tuotteet vain satunnaisesti päätyivät maan harvojen museoiden kokoelmiin.
Vuonna 1876 Suomeen saapunut norjalainen Daniel Nyblin laajensi ja kasvatti kuitenkin kotimaisen taideteosvalokuvauksen aivan uusiin mittasuhteisiin, yrityksensä suurimuotoiseksi tuotteeksi. Hän alkoi julkaista kuvasarjaa Finsk Konst – Suomen Taide, johon hän ehti kuvata vuoteen 1904 mennessä yli 500 pääasiassa ensi kertaa näyttelyissä esiteltyä uutta teosta. Näitä kuvia Nyblin markkinoi maanlaajuisesti kirjakauppaverkostonsa ja sen kautta levittämiensä painettujen kuvaluettelojen avulla. Toiminnan aikoinaan kauaskantoinen saavutus oli senaikaisen kotimaisen kuvataiteen kattava tuntemus käytännössä koko maassa.
Kotimaisen taideteosvalokuvan varhaisaikana valokuvaus koettiin korostetusti taiteelliseksi esitystavaksi ja tuotteet taideteoksiksi. Valokuva vakiintui pian myös taideteoksen luotettavaksi toisinnoksi, dokumentiksi ja informaatiovälineeksi. Teokset taltioitiin kuitenkin sellaisinaan, ilman esittely-ympäristöään. Varsinaisesta näyttelydokumentoinnista ei siten ollut kyse ennen vuotta 1896, jolloin ensimmäiset teosryhmiä taltioivat kuvasarjat on valmistettu.
Veikko Pakkanen 2012 (päivitetty 1/2014)
Dokumentit
Kansallisgallerian arkiston valokuvakokoelmiin kuuluu tuhansittain lasinegatiiveja. Vanhimmat ovat märkälevyjä 1870-luvulta.
Taiteilija Hugo Simbergin 1902 Säkkijärven Niemenlautassa lasilevylle valokuvaama juhannusjuhlaseurue julkaistiin tuoreeltaan digitoituna 2011 teoksessa Sukujen kartano Niemenlautta – Hugo Simbergin innoituksen lähde.
Kuvataiteen keskusarkiston valokuvakokoelmiin kuuluu useita tuhansia ulkomaista taidetta esitteleviä isokokoisia planssivalokuvia 1800-luvulta. Rouenin katedraali Luoteis-Ranskassa noin 1890. Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen kokoelma, Valokuvakokoelmat, Kuvataiteen keskusarkisto, Valtion taidemuseo.
Lähteet ja kirjallisuus
Pakkanen, Veikko, 1995. Välähdyksiä varhaisilta vuosilta. Kuvia kuvista – pictures of pictures. Taideteosten valokuvaamisesta / Photographing Works of Art. Kuvataiteen keskusarkisto 1 / The Central Art Archives 1. Toim. Ulla Vihanta. Helsinki: Valtion taidemuseo / Kuvataiteen keskusarkisto, 5-35.