Kolmantena, vaikkakin vähän näkyvänä osapuolena taidekuvahankkeessa olivat taiteilijat, joille valokuvaaminen ja kuvien levittäminen merkitsi tuloja. Tositteita on löytynyt vain niukalti, mutta asian osoittaa esimerkiksi Nyblinin suunnittelema Victor Westerholmin maalauksen valokuvaus 1889. Se jäi toteutumatta, koska taiteilija oli asettanut Nyblinin mukaan ”taideteosvalokuvauksen silloiseen vähäiseen kannattavuuteen” nähden liian kovia ehtoja.30
Nyblin otti siten kuvaustoiminnassaan huomioon taiteilijoiden oikeudet. Tämä oli kuvataiteen alalla hyvinkin tuore asia. Kysymyksen taiteellisen ja kirjallisen omistusoikeuden suojaamisesta Suomessa oli nostanut yksityishenkilöiden, mm. Edlundin aloitteesta esiin 1877 Suomen Taiteilijaseura, jonka lakianomus maapäiville menestyi yli odotusten: kaikki säädyt asettuivat esityksen taakse. Armollinen asetus kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta työnsä tuotteisin astui voimaan 1881.31 Tämä maamme ensimmäinen tekijänoikeuslaki mainitsee valokuvaamisesta: ”Yhtäläinen [s.o. yksinomainen] oikeus olkoon taiteilijalla myöskin fotografian kautta kuvauttaa ja monistuttaa jäljitelmiä omasta taideteoksestansa.”32 Osoituksena Nyblinin lainnoudatuksesta on myös hänen taidemaalari Elias Muukalta marraskuussa1886 vastaanottamansa kirje, jossa taiteilija pyytää valokuvaamaan Helsingissä paraikaa näytteillä olevan teoksensa Ilta Simpelejärvellä Parikkalassa (1886). Nyblin on pyytänyt puolestaan kuvausluvan näyttelyjärjestäjältä Suomen Taideyhdistykseltä asianmukaisesti kirje tositteenaan.33
Daniel Nyblin oli liikemies, mutta samalla henkilönä erityisesti kuvataidekulttuurin suuri suosija. Suomen Taideyhdistys tilasi 1890 häneltä dokumentaation Werner Holmbergin muistonäyttelystä lähettääkseen valokuvat taiteilijan leskelle Anna Holmbergille Kööpenhaminaan kiitollisuudenosoituksena lesken myönteisestä suhtautumisesta näyttelyyn. Nyblin valmisti näyttelyteoksista 35 laadukasta kartonkipohjustettua vedosta, mutta samalla toisen vastaavan sarjan korvauksetta, lahjaksi yhdistyksen käyttöön.34 Nyblin ei myöhemminkään pitänyt tapanaan veloittaa töistään yhdistykseltä, päinvastoin hän kieltäytyi tarjotuista maksuista. Tästä lojaaliudesta Taideyhdistys ilmaisi Nyblinille 1897 suuren kiitollisuutensa erityisessä kirjeessä.35
30 Daniel Nyblinin kirje Victor Westerholmille, Helsinki 26.10.1889. Åbo Akademis Bibliotek. Handskriftsavdelningen. Victor Westerholms brevsamling.
31 Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta työnsä tuotteisin. Annettu Helsingissä 15. pnä Maaliskuuta 1880. Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous vuodelta 1880. Helsingissä 1881; Tikkanen, J. J., Finska Konstföreningen 1846–1896. Helsingfors 1896, s. 243.
32 Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus... 1880, 15 §.
33 Elias Muukan kirje Daniel Nyblinille, Nikolainkaupunki 9.11.1886 ja Daniel Nyblinin kirje Berndt Otto Schaumanille, Helsinki 15.11.1886. Molemmat Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto, taiteilijakirjekokoelma.
34 Finska Konstföreningens Matrikel för 1891. Helsingfors 1892, s. 8-9.
35 Suomen Taideyhdistys, johtokunnan pöytäkirja 3.12.1897, 7 §. Valtion taidemuseo, hallintoarkisto.
Veikko Pakkanen 2012