Lähteillä

Sarjansa ajankohtaisuuden ja markkina-arvon takaamiseksi Nyblin pyrki alun alkaenkin tietoisesti kuvaamaan taideteokset niiden julkisen ensiesittelyn yhteydessä.

Helsingissä järjestettiin tuolloin vuosittain keskimäärin pari kuvataidenäyttelyä. Järjestäjät, Suomen Taideyhdistys ja vuodesta 1891 myös taiteilijat itsenäisissä Suomen Taiteilijain näyttely –tapahtumissaan esittelivät kerrallaan yleensä yli satakin teosta. Sen lisäksi kuvataiteilijat järjestivät perinteisesti omia yksityisiä, vain yhden ainoankin teoksen esittelyjä.³⁶

Tapahtumina huomattavimmiksi muodostuivat ryhmänäyttelyt, joista Nyblin taltioi ymmärrettävästi vain pienen osan, mutta pyrki selvästi täydentämään valinnoillaan Suomen Taide -sarjansa taiteilijakattavuutta. Kyseessä ei ollut keskittyminen tiettyihin aiheisiin, vaan yleensä tuoreimpaan taiteeseen, jolloin mukaan pääsi työllään tunnettujen taiteilijoiden lisäksi nuoria vasta-aloittelijoita. Näin Suomen Taide -sarja sisältää myös nimiä, jotka ovat jääneet kuvataiteen historioissa varsin vähälle huomiolle. Vertailu näyttelyluetteloiden, Nyblinin myyntiesitteiden ja säilyneen negatiiviaineiston välillä osoittaa, että kuvauksia on tehty Taideyhdistyksen vuosien 1879–1890, 1898–1899, 1901 ja 1903 näyttelyistä sekä Suomen Taiteilijain vuosien 1891–1899 ja 1902–1904 näyttelyistä.

Sen lisäksi negatiiviaineistoon kuuluu Taideyhdistyksen järjestämien erikoisnäyttelyiden kuten vuoden 1886 Johannes Takasen ja Aukusti Uotilan yhteisnäyttelyn, vuoden 1890 Werner Holmberg -näyttelyn ja vuoden 1893 suuren Muotokuvanäyttelyn teoksia.³⁷

Ritarihuoneella Helsingissä järjestettiin 1885 suuri taidenäyttely aivan poikkeuksellisella valtiollisella tuella.³⁸ Taustana oli mitä ilmeisimmin Venäjän tuoreen hallitsijan keisari Aleksanteri III:n ensivierailu autonomisen Suomen pääkaupungissa. Näyttelyyn otti osaa 58 kuvataiteilijaa 267 teoksella.³⁹ Henki oli vahvasti isänmaallinen. Avajaisissa esitettiin Maamme-laulu ja puheessaan näyttelyn aloitteen tehnyt senaattori Leo Mechelin lausui ”taiteilijan työnsä kautta tekevän kunniaa maalleen” sekä ”parhaan ja antoisimman inspiraation kumpuavan rakkaudesta isänmaahan^”.40 Keisari vieraili puolisonsa Maria Feodorovnan, suuriruhtinas Nikolain ja noin 30-henkisen hoviseurueen saattueessa näyttelyssä sunnuntaina 9. elokuuta vain 45 minuutin ajan, mutta ehti ostaa näyttelystä kolme teosta, Edelfeltin Parisilaisen genren (myöhemmin tunnettu nimillä Kylvyn jälkeen ja Lastenkamarissa), Lindholmin Näköalan Hisingenin saarelta ja Munsterhjelmin Ensilumen. Hallitsija ehti myös suoda armollista huomiotaan näyttelyssä läsnä oleville taiteilijoille, joillekin miestaiteilijoille jopa henkilökohtaisesti. Keisaripari olisi halunnut ostaa tästä esittelystä useita muitakin teoksia, mutta ne eivät enää olleet taiteilijoiden omistuksessa. Samanlaista suopeutta suomalaista taidetta kohtaan he olivat osoittaneet myös Lappeenrannassa, jonka keisarillisesta majoitussviitistä he olivat ostaneet Berndtsonin maalauksen Vakoilemassa ja Jac. Ahrenbergin akvarellin Talo Venetsiassa.⁴¹ Valinnoissa, varsinkin Berndtsonin ja Edelfeltin aiheissa voi hyvin nähdä viitteitä keisariparin henkilökohtaisiin, yleisesti arvioiden varsin ajanmukaisiin makumieltymyksiin.

Tästä näyttelystä Nyblin kuvasi yli neljäkymmentä teosta. Näitä kuvia myös myytiin näyttelyssä, hinta vaihteli kuvakoon mukaan 1,50 markasta 20 markkaan, eli kalleimmat kuvat maksoivat 40-kertaisesti verrattuna näyttelyn sisäänpääsyhintaan 50 penniä.⁴²

Edlundin kustannustoimintaan liittyen Nyblinin levyjä käytettiin jo tuoreeltaan kuvitustarkoituksiin. Kohteena oli mm. Finland i 19de seklet – Suomi 19llä vuosisadalla -julkaisu, jonka autotypia-, fototypia- ja heliogravyyritekniikoilla painetut maalaus- ja veistoskuvat olivat suurelta osalta peräisin Nyblinin Suomen Taide -sarjan kuvavarannosta. Tämä routavuosien ulkomaiselle yleisölle suunnattu huomattava mielipideteos alkoi ilmestyä 1893.⁴³ Kuvitus perustui valokuviin, joiden enemmistön oli tuottanut Daniel Nyblinin fotografinen atelieri.⁴⁴ Nyblinin aineiston käyttö jatkui periaatteessa vuosisadanvaihteeseen, mutta käytännössä julkaisu väheni sensuurin kiristyessä erityisesti 1900-luvun alkuvuosina, jolloin monen kulttuurisisältöisen painotuotteen levitys epäonnistui tai estyi kokonaan.

Tavallisesti kuvausten määrä oli näyttelyä kohti vain muutamia, toisinaan kymmenkunta teosta, joista silti vuosien mittaan kasvoi huomattava kokonaisuus. Suomen Taide -sarja sisälsi 1900-luvun alussa 526 taideteosta 67 eri taiteilijanimeltä.⁴⁵ Laadun varmistamiseksi teos yleensä kuljetettiin kuvattavaksi Nyblinin omaan ateljeehen.⁴⁶ Kuvaus lienee käytännössä tehty teoksen näyttelysiirtojen yhteydessä. Alkuperäisnegatiivien mukaan kuvaus on vain hyvin poikkeuksellisesti, esim. teoksen koon takia jouduttu tekemään näyttelypaikalla.