Lähteillä

Ensimmäinen kiista perustamisvuonna 1846

… olisi epäilemättä hyödyllisempää, jos yhdistys ostamillaan taideteoksilla perustaisi kokoelman pääkaupunkiin, kuin jos ne arvotaan pois, kätketään ja unohdetaan hajalleen eri seuduille. Johan Wilhelm Snellman Saima-lehdessään 5.2.1846

Uskomme puolestamme, että juuri tämä [taideteosten] levittäminen ympäriinsä on toimiva menetelmä taideaistin herättämiseksi… Nimimerkki Några medlemmar af konstföreningen i Helsingfors, Saima 5.3.1846

Otteet Saima-lehdessä vuonna 1846 julkaistuista kirjoituksista kuvaavat hyvin Suomen Taideyhdistyksen alkuvuosien vaikeuksia löytää kaikkia tyydyttävää linjaa toiminnalleen. Päämäärä oli yhteinen ja selvä, mutta erimielisyyttä oli siitä, kuinka se parhaiten saavutettaisiin. Saiman kirjoitukset kertovat ristiriitaisista mielipiteistä ja välillä kiivaastakin keskustelusta, joka kohdistui lähinnä yhteen aiheeseen: oliko oikea tie päämäärään taidekokoelman perustaminen vai jäsenistön keskuudessa järjestettävät taideteosarpajaiset. Arpajaisia puolustaneet katsoivat sen olevan ainoa keino saada jäseniä maaseudulta, jota yhdistyksen näyttelyt eivät hyödyttäneet. Kokoelman kannattajat taas katsoivat kokoelman olevan ainoa mahdollinen koko Suomen taidetta, taiteilijoita ja taideaistin leviämistä tukeva toimintamuoto. Jotkut epäilivät silloisen kotimaisen taiteen tasoa ja sen riittävyyttä julkista taidekokoelmaa ajatellen. Aluksi jäsenet sekä pääosa lehdistä vaativat kokoelmaa, kun taas yhdistyksen johto puolusti arpajaisia. Arpajaiset ja taidekokoelma nähtiin vastakkaisina, toisena poissulkevina toimintamuotona, eikä niiden molempien ottamista yhdistyksen ohjelmaan esitetty.

Kiista jatkuu vuonna 1849

Asia nousi voimakkaasti uudelleen pinnalle vuonna 1849, jolloin yhdistyksen uusiin sääntöihin lisättiin mahdollisuus ostaa taideteoksia, joita ei arvottaisikaan jäsenille, vaan jotka säilytettäisiin malleina vuonna 1848 perustetun piirustuskoulun oppilaita varten. Tämä herätti vastustusta. Jotkut näkivät, että nyt oli perustettu osakkaiden rahoilla julkinen taidekokoelma. Asetelmat olivat nyt muuttuneet: pääosa jäsenistöstä kannatti ehdottomasti arpajaisia, mutta yhdistyksen johto puolusti mallien ostamista piirustuskoulua varten leimaten arpajaisten merkityksen korostamisen pelihimoksi, itsekkääksi voitontavoitteluksi ja isänmaallisuuden puutteeksi.

Toisaalta yhdistyksen johtokunta käytti itse arpajaisia uusien jäsenien houkuttelemiseksi. Kaksi johtokunnan vuonna 1849 ostamaa ulkomaista maalausta jätettiin oppilaiden malleiksi. Tuntemattoman 1600-luvun italialaisen taiteilijan teos Viinimaljaa kohottava Bacchus ja Auguste Joseph Desarnod vanhemman Ratsastava nainen ja husaari jäivät kokoelmiin ja ovat nykyisin Kansallisgalleriaan kuuluvassa Sinebrychoffin taidemuseossa. Taideyhdistyksen kokoelma muodostaakin pohjan Valtion taidemuseon nykyisille taidekokoelmille, mutta kokoelman kerääminen ei ollut alusta alkaen itsestään selvää.