Lähteillä

Ensimmäiset hankintansa Suomen Taideyhdistys teki 1847, jolloin ostettiin ensimmäisenä Pehr Gustaf von Heidekenin Norjalainen tunturimaisema (1847). Kokoelman kartuttaminen ei ollut aluksi suunnitelmallista, mutta vähitellen siitä tuli yhä harkitumpaa ja ammattimaisempaa toimintaa.

Taidetta Piirustuskoulun oppilaiden esimerkeiksi

Aluksi kokoelmaan ostettiin teoksia nimenomaan Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulua (1848–1939, myöh. Suomen Taideakatemian koulu eli Ateneum 1939–1985; Kuvataideakatemia 1985–) varten, ja kokoelmaa kutsuttiinkin ”piirustuskoulun mallikokoelmaksi”. Piirustuskoulun oppilaat tarvitsivat yhdistyksen johtokunnan mielestä malliteoksia, joista tulevat taiteilijat saivat oppia hyvään maalaamiseen. Kopioiminen oli taideopetuksessa yleinen tapa harjoitella työskentelyä. Taidetta ostettiin myös Suomen Taideyhdistyksen jäsenten taideteosarpajaisissa jaettavaksi.

Kohti järjestelmällisempää keräämistä

Suomalaisen taiteen järjestelmällinen kartuttaminen alkoi vuonna 1858. Yhdistys tahtoi saada kokoelmiinsa Suomen etevimpien taiteilijoiden teoksia kehittääkseen suomalaista taide-elämää ja kansalaisten taidemakua. Kokoelmiin hankittiin sekä mies- että naistaiteilijoiden teoksia ja lisäksi taidetta myös ulkomailta.

Teoshankinnat kertovat myös ostajiensa mieltymyksistä, ja koska Suomen Taideyhdistyksen vaikuttajajoukko oli loppujen lopuksi varsin pieni, hankinnoissakin on nähtävissä tiettyä subjektiivisuutta. Mielenkiintoista on, että vaikka  Berndt Abraham Godenhjelm palkattiin pitämään yhdistyksen piirustuskoulua, hänen omia teoksiaan ei yhdistyksen kokoelmiin ostettu. Sen sijaan mm. Werner Holmberg, Robert Wilhelm Ekman, von Wrightin veljekset ja Victoria Åberg kuuluivat mielenkiinnolla seurattuihin taiteilijoihin. Arvostettu oli myös Alexander Lauréus, jolta hankittiin 1849 useita maalauksia. Tämä selviää eräästä Suomen Taideyhdistyksen pöytäkirjan liitteestä.

Kiinnostavaa on myös se, mitä kokoelmiin ei hankittu. Esimerkiksi Suomen taiteen varhaishistoriaa alettiin kerätä vasta kokoelmatoiminnan virallistamisen myötä, vuonna 1868. Luonnoksia ja piirustuksia ei aluksi kelpuutettu kokoelman osaksi, vaikka niitä olikin yhdistyksen omistuksessa. Niiden hankinta otettiin yhdistysten tehtäväksi vasta 1890.

Taideteosten hankkiminen nykyään

Sittemmin kokoelmien kartuttamisesta huolehti Suomen taideakatemian säätiön hankintalautakunta. Valtion taidemuseon synnyn jälkeen (1990) hankinnoista vastaaviksi tahoiksi tulivat museoyksiköt ja Kuvataiteen keskusarkisto (nykyään Kansallisgallerian arkistokokoelmat ja kirjasto). Valtion taidemuseon seuraajassa, Suomen Kansallisgalleriassa Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden hankinnoista päättävät edelleen museonjohtajat intendenttien esittelyjen perusteella, Nykytaiteen museon Kiasman hankintoja puolestaan käsittelee ensin muun muassa taiteilijoista, kriitikoista ja tutkijoista koostuva hankintalautakunta, jonka jälkeen museonjohtaja tekee päätöksen. Arkistokokoelmat ja kirjasto tekevät omat hankintapäätöksensä. Suuret hankinnat hyväksyy Kansallisgallerian ylijohtaja.

Viime vuosina kokoelmien kartuttamiseen osoitetut määrärahat ovat olleet Ateneumilla noin 185 000 euroa, Kiasmalla 320 000 – 350 000 euroa ja Sinebrychoffin taidemuseolla 84 000 – 89 000 euroa. Summat ovat varsin rajalliset, joten erityisen arvokkaita teoksia saadaankin kokoelmiin lähinnä yksityisten taiteenkeräilijöiden lahjoitusten kautta.