Lähteillä

Tukholmassa ja Taideyhdistyksen stipendiaattina

Kauppiaan poika Erik Johan Löfgren lähti kotikaupungistaan Turusta opiskelemaan Tukholman Kuninkaalliseen Taideakatemiaan vuonna 1842, jo ennen Suomen Taideyhdistyksen vuonna 1846 tapahtunutta perustamista. Hän oli kuitenkin aloittanut taideopintonsa jo Turussa opettajanaan norjalaissyntyinen Thomas Joachim Legler (1806–1873). Opiskelu Tukholmassa jatkui niin pitkään, että Löfgren ensimmäisten joukossa alkoi nauttia Taideyhdistyksen apurahaa syksystä 1846 alkaen. Hän osallistui Taideyhdistyksen näyttelyihin ensimmäisestä, vuoden 1847 näyttelystä alkaen.

Löfgren löysi oman taiteellisen ilmaisunsa romantiikan sävyttämästä klassismista. Sen puitteissa hän saattoi antaa ilmaisun sille haaveellisten naishahmojen kuvaamiselle, joka sopi hänen pehmeälle ja todellisuudelle vieraalle taiteilijantyypilleen.

Toiveet historiamaalarista

Kotimaassa Löfgrenistä toivottiin kuitenkin historiamaalaria, joka kertoisi Suomen kansan kunniakkaasta menneisyydestä taiteen avulla. Paineita tähän suuntaan asetti erityisesti Fredrik Cygnaeus, Taideyhdistyksen johtohahmo. Hän tarjosi vastentahtoiselle Löfgrenille aiheeksi Suomen sotaan 1808–1809 liittyvää Döbelniä ratsunsa selässä Juuttaalla. Vuosikausia kestäneestä ahkerasta yrittämisestä huolimatta teos ei koskaan valmistunut, mutta varjosti lempeän ja pehmeän taiteilijan elämää vuosikausia.

Muotokuvamaalarina ja Düsseldorfissa

Taideakatemian jälkeen Löfgren työskenteli Tukholmassa vanhojen maalausten restauroijana. Kotikaupungissa Turussa järjestettiin hänen jatko-opintojensa turvaamiseksi parikin hänen näyttelyään. Vuonna 1853 Löfgren pääsi matkustamaan  Düsseldorfiin pari kuukautta ensimmäisen suomalaisen saapujan, Werner Holmbergin jälkeen. Viiden Düsseldorfin-vuoden aikana Löfgren sai hitaaseen tyyliinsä valmiiksi muutaman tuotantonsa keskeisen teoksen. Suurin niistä on Raamattuun pohjautuva Haagar ja Ismael (1858).

Palattuaan kotimaahan elokuussa 1858 Löfgren keskittyi muotokuviin, siihen ainoaan taiteen alueeseen, jolla tuohon aikaan saattoi kuvitella Suomessa elättävänsä itsensä. Tilauksia riitti taiteilijakunnan vähyyden vuoksi, mutta kovin merkittäväksi muotokuvamaalariksi Löfgren ei koskaan kasvanut.

Pariisissa ja Münchenissä

Fredrik Cygnaeus ei halunnut unohtaa historiamaalarihaaveitaan. Löfgrenille annettu uusi aihe oli Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär, jota maalaamaan taiteilija matkusti Pariisiin vuonna 1862. Onnettomien rakastavaisten kohtalo vetosi tunteelliseen ja haaveellisen taiteilijaan, ja maalaus valmistui vuoden 1864 alussa. Se oli esillä Pariisin Salongissa toisen Löfgrenin maalauksen kanssa. Uransa aika hänen teoksiaan oli esillä näyttelyissä Pariisin ohella ainakin Tukholmassa ja Düsseldorfissa.

Löfgren palasi Suomeen vuonna 1865 ja jatkoi muotokuvamaalarina pääkaupungissa. Vuosina 1879–1882 hänellä oli vielä mahdollisuus oleskella Münchenissä, jossa hän maalasi muun muassa tilaustyötä, alttaritaulua Someron kirkkoon.