Lähteillä

Satunnaista taidekirjoittelua

1800-luvun alkuvuosikymmenten kotimaisten sanoma- ja aikakauslehtien kuvataiteeseen liittyvien kirjoitusten sisältö oli luonteeltaan enemmän uutisoivaa ja kuvailevaa kuin arviointiin tähtäävää. Tekstit painottuivat ruotsinkielisiin julkaisuihin, vaikka Suomen Taideyhdistyksen perustaminen huomattiin myös määrältään vähäisemmässä suomenkielisessä lehdistössä.

Kuvataidekirjoittelun alkua ei voi kuitenkaan lukea pelkästään Suomen Taideyhdistyksen näyttelytoiminnan synnyttämäksi. Jo aiemmin usein nimettöminä julkaistuissa artikkeleissa, uutisissa ja matkakirjeissä luotiin yleiskatsauksia taiteen ilmiöihin. Varhaisiin kirjoittajiin kuului erityisesti antiikin taiteen tuntija, professori Nils Abraham Gyldén (1805–1888), joka saksalaisen taidehistorioitsija J. J. Winckelmannin (1717–1768) tavoin piti antiikin Kreikan taidetta ihanteellisen kauneuden lähtökohtana.

Taidenäyttelykritiikki syntyy

Ruotsalaissyntyinen sanomalehtimies Fredrik Berndtson (1820–1881) antoi mallia laajojen, useassa osassa peräkkäin julkaistujen näyttelyarvostelujen suhteen. Hän tosin kirjoitti näyttelykritiikkiä Helsingfors Morgonbladiin vain lyhyen aikaa, 1844–1849 ja 1851. Hegelin estetiikka ja piirustuksen perusteelliset opinnot tukenaan Berndtson halusi kohdistaa arvostelunsa erityisesti ammattitaiteilijoille. Harrastajina pitämänsä tekijät hän saattoi kyllä mainita, mutta jätti näiden teokset arvostelematta.

Aikakauden kulttuuripoliittisesti merkittävimpiin sanomalehtiin kuului rehtori J. W. Snellmanin (1806–1881) toimittama Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning, jossa kuvataidearvostelut keskittyvät pääasiassa vuosiin 1850–1854. Tuolloin lehteen kirjoitti kuvataiteesta yliopiston kirjaston ylimääräinen amanuenssi Sven Gabriel Elmgren (1817–1879), joka (toisin kuin Snellman) juurrutti käytäntöä säännöllisestä kotimaan taidenäyttelytoiminnan seuraamisesta. Elmgren edusti arvosteluissaan Suomen Taideyhdistyksen johtokunnan ulkopuolista, riippumatonta ja erittelevää näkemystä.

1850-luvun tuotteliaimpiin taidekirjoittajiin kuului itseoikeutetusti kirjailija Zacharis Topelius toimittamassaan Helsingfors Tidningar -sanomalehdessä. Topeliuksen kuvataidekirjoitukset ajoittuvat vuosiin 1845–1860 ja niissä korostuu lämmin kristillinen ja idealistinen lähestymistapa varsinkin taideteosten aihevalintaa kohtaan. Suomen Taideyhdistyksen johtohahmo Fredrik Cygnaeuksen tavoin Topelius ei säästellyt spontaaneja kehuja kiitellessään nuoria taideopiskelijoita oman maansa maiseman, kansan ja sen historian onnistuneesta esittämisestä. Cygnaeus taas nosti Topeliusta enemmän esiin yksittäisiä taideteoksia esimerkkeinä luovan taiteilijaneron saavutuksista. Hän kirjoitti useampaan eri lehteen kuten Litteraturbladetiin, Helsingfors Tidningariin, Morgonbladetiin, Papperslyktaniin, Hufvudstadsbladetiin ja Helsingfors Dagbladetiin. Varsinaisia näyttelyarvosteluja hän ei juuri kirjoittanut.

Kuvataidekritiikki omaksutaan päivälehtikirjoittelun osaksi

Yhteiskunnan vapaammat tuulet heijastuivat 1860-luvun taidekirjoitteluun erilaisten samanmielisten ryhmittymien perustamissa sanomalehdissä. Papperslyktanin päätoimittaja August Schauman (1826–1896) kirjoitti taitavasti nimimerkillä Caravaggio pääkaupungin taide-elämästä, taiteilijan aseman parantamisesta ja arvostelukieltä haittaavasta, ilmaisuvoimaisten teknisten termien puutteesta. Vuonna 1864 hän perusti Hufvudstadsbladetin, joka vuosisadan lopulla kuului maan merkittävimpiin sanomalehtiin kuvataidekritiikin osalta. Lehden ulkopuolisiin avustajiin lukeutuivat Fredrik Cygnaeus ja hänen seuraajansa Suomen Taideyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana, professori Carl Gustaf Estlander sekä taidehistorioitsijat Emil Nervander (1840–1914) ja Eliel Aspelin (1847–1917).

Professori Estlanderin eräät keskeisimmät kuvataidepoliittiset kirjoitukset julkaistiin kuitenkin vuonna 1861 perustetussa Helsingfors Dagbladetissa, joka kohosi maan tärkeimmäksi sanomalehdeksi 1870-luvulla. Siihen kirjoittivat näyttelykritiikkiä Estlanderin ohella vuodesta 1864 alkaen yliopiston kirjastonhoitaja, valistustradition kannattaja Wilhelm Bolin (1835–1924) ja Suomen Taideyhdistyksen intendentti B. O. Schauman, August Schaumanin veli.

Uuden ranskalaisvaikutteisen realismin ilmeneminen maalaustaiteessa kirvoitti kriitikoilta kannanottoja, joilta erikoisesti taiteilijat alkoivat vaatia syvällisempää perehtyneisyyttä ajan taideilmiöihin. Myös kuvataiteilijat itse alkoivat toimia laajemmassa mitassa kirjoittajina. Albert Edelfelt (1854–1905) avusti vuodesta 1879 alkaen matkakirjeillä ja Pariisin salongin näyttelyarvosteluilla liberaalia Finsk Tidskrift -aikakauslehteä. Fanny Churberg (1845–1892) kirjoitti säännöllisesti 1880-luvulla Helsingfors Dagbladetiin näyttelyarvosteluja.

Suomenkielisessä lehdistössä eniten taidekirjoittelua julkaisi pääkaupungin Uusi Suometar. Sen näyttelyarvostelut edustivat pisimpään konservatiivista, romantiikkaa ja kansallisia ihanteita korostavaa linjaa.